CADWES-ryhmän löydät myös facebookista käyttäjänimellä @CadwesTUNI
CADWES – Vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmä: Tiedettä ja koulutusta vesihuoltopalveluiden edistämiseksi
CADWES – Vesihuoltopalveluiden tutkimusryhmä perustettiin TTY:lle vuonna 1998. Ryhmän toiminta-ajatuksena on ”tuottaa korkeatasoiseen moni- ja poikkitieteellisen tutkimukseen perustuvaa tietoa ja koulutusta vesihuoltopalveluiden ja vesivarojen kestävän käytön institutionaalisesta kehityksestä ja kehittämisestä: organisaatiot, hallinta, talous, lainsäädäntö, toimintapolitiikka, säännöt ja käytännöt”.
UNESCO oppituoli: Kestävät vesihuoltopalvelut
Tampereen teknilliseen yliopistoon kesällä 2012 perustettu Unesco-oppituoli on vesihuoltopalveluiden alalla päänavaus. UNESCO:n kaikkiaan 27 vesialan oppituolia sijaitsevat eri puolilla maailmaa. Nyt Tampereen teknillisen yliopiston ja UNESCO:n yhdessä sopima oppituoli ”Sustainable Water Services – kestävät vesihuoltopalvelut” keskittyy vesihuoltopalveluiden eli yhdyskuntien vedenhankintaan ja sanitaatioon, kun muut tähän saakka ovat keskittyneet vesivaroihin ja niiden hallintaan eri näkökulmista. TTY:n uusi oppituoli on ensimmäinen vesialalla pohjoismaissa. Muita UNESCO-oppituoleja on ollut aiemmin Suomessa kaksi.